sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kuka?Mitä?Missä?



Heipä hei! 

Pieni esittely tähän alkuun!  Minun (24) ja mieheni, jota nimitän vaikka T:ksi (26) yhteinen taipale on kestänyt pian 5 vuotta. Olimme etsineet omaa kotia jo reilu pari vuotta, eikä oikein mikään tuntunut kolahtavan. Lopulta viime syksynä päätimme harkita sen oman rakennuttamista. Mieheni tekee iltavuoroa 16-23 ja minä taasen yrittäjänä en omaa säännöllisiä työaikoja. Työpäivät vaihtelevat 8-20:00 välillä. Toisin sanoen meillä on yhteistä aikaa todella vähän, emmekä halunneet sitä aikaa tuhlata raksalla olemiseen. Päädyimme sen takia valmistaloon avaimet käteen periaatteella.

Rakentaminen alkaa parin kuukauden päästä maalis-huhtikuun vaihteessa ja paljon on jo tapahtunut, josta avattavaa riittää! Tässä hieman taustaa alkumetreiltä.. 


Syksyllä 2015 kaikki alkoi. Olimme yhteydessä useisiin talotoimittajiin, mutta tapaamiset päätettiin sopia näistä kolmen firman kanssa. Nämä kolme karsiutuivat joukosta, sillä pystyivät tarjoamaan haluamaamme sopivalla hintalapulla. 

Ensimmäisenä vuorossa oli Kastelli. Tässä vaiheessa vasta selvittelimme mahdollisuutta oman kodin rakennuttamisesta. Olisimmeko valmiita? Kastellilta vinkattiin Laukaassa sijaitsevasta kunnan tontista, jota sitten myöhemmin haimme ja saimmekin sen!

Seuraavana tulleen Jukkatalon edustajan kanssa meillä synkkasi heti ja palvelu pelasi hyvin, sillä hän vastaili aina nopeasti sähköpostilla laittamiini kysymyksiin. Tämä oli minulle erityisen tärkeää, sillä työni vuoksi en pääse puhelimeen vastailemaan kovin hyvin, ainakaan inhimillisiin kellonaikoihin:) Jukkatalot pääsivät tässä vaiheessa "jatkoon" sillä selkeästi olivat kiinnostuneita ja auttoivat vaikka vasta mietimme ajatusta.  Erityinen kiitos siitä, että kyselivät kuulumisia myös tapaamisen jälkeen, kun jäimme silloin vielä miettimään miten asian kanssa etenemme!  


Viimeisimpänä odotti tapaaminen Muurametalojen kanssa (Vaikkakin sillä hetkellä Jukkatalot oli tehnyt niin suuren vaikutuksen, että ajattelimme tämän olevan vain nopea visiitti). No onneksi menimme! Heillä osattiin sanoa selkeästi, mihin meillä on varaa ja mitä voivat tarjota. Toki auttoi, että toiveemme olivat selkeytyneet parin viikon aikana. Kävimme jo ensitapaamisessa todella tarkasti läpi minkälainen talo meille tulisi ja mitä meidän kuuluisi itse hoitaa. Edustaja oli selkeästi päättänyt, että jäisimme heille asiakkaiksi vielä tänään :) Siinäpä sitten löysimme itsemme ulkoa hankintasopimus kädessä(Vieläkin ihmettelen miten siinä kävikään niin, kun emme olleet edes päättäneet rakentamisesta vielä!). Hankintasopimus oli tontti- ja rahoitusehdolla voimassa helmikuulle. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jos ennen helmikuuta saamme tontin ja päätämme rakentaa, niin sitouduimme ottamaan talon Muurametaloilta. 

Kun tontti saatiin, päädyimme tekemään Muurametalojen kanssa sitovan sopimuksen. Syyt, miksi päädyimme Muurametaloon näistä kolmesta finaalivaihtoehdosta ovat tässä:

1. Rossipohja
2. Meille paras pohja löytyi heiltä
3. Nopein valmistumisaika
4. Joustavuus, asiakaspalvelu
5. Kemiat kohtasivat parhaiten


Miinuspuolia löytyi kyllä myös. Muurametalojen materiaalivalikoima ei ollut ainakaan omaan makuuni se paras näistä, mutta se ei tosiaan riittänyt viemään meitä muualle :) Ehkä isoimpana miinuspuolena mainittakoot, että Muurametalot hakeutuivat velkasaneeraukseen vuosi sitten, muttei sekään käännyttänyt meitä, sillä asia on heillä hyvin hanskassa. Kaikilla varmasti menee enemmän tai vähemmän huonosti tälläisessä asuntomarkkinatilanteessa. 

Seuraavassa kirjotuksessa perehdyn tarkemmin tuohon tontin hakuprosessiin ja laitan ensimmäisiä kuvia tulemaan! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetäthän kommenttisi, jotta saadaan tästä blogista yhdessä mahdollisimman kattava tietopaketti :)